Hankkeen nimi
Etelä-Savon kasvihuonevihannestuotannon kehittäminen
Kustannusarvio
298 655 €
Toteutusaika
01.01.2003 - 31.12.2006
Tavoite ja kohderyhmä
Tavoitteena on eteläsavolaisten kasvihuoneyritysten tulotason nostaminen, tuottavuuden parantaminen sekä tuotannon kehittäminen ympäristöystävällisempään suuntaan.
Kohderyhmä: eteläsavolaiset kasvihuoneyritykset
Toiminta
Paprikan ja kasvihuonemansikan viljelytekniikan kehittäminen satotason parantamiseksi.
Kasvihuoneessa käytettävien kasvualustojen ja ravinneliuosten kehittäminen ekologisemmiksi ja luomuun soveltuviksi.
Uusien kasvihuonekasvien soveltuvuus tuotantoon, myös luomutuotantoon.
Työnkäytön tehostaminen.
Tiedonsiirto yrityksiin ja kuluttajalle suunnatun informaation laadinta.
Tulokset
Hankkeessa tuotetun tiedon avulla pystytään paprikanviljelyn nykyisiä ongelmakohtia ratkaisemaan. Paprikan satotason noustessa, sadon optimaalisella ajoituksella ja sadon laadun parantuessa paprikanviljelyn kannattavuus paranee. Paprikan lannoitusresepteihin on saatu suomalaisiin olosuhteisiin tarkennettua tietoa. Paprikan viljelyalaa on mahdollisuus lisätä suhteutettuna suomalaisen paprikan kulutukseen.

Kasvihuonemansikan kevättuotantoa kehitetään siten, että satotaso saadaan nousemaan ja kasvitauti- ja tuholaistorjuntaan sovelletaan ekologisia vaihtoehtoja.

Hankkeessa saadaan ratkaisuja, miten nyt käytettyjä kasvualustoja voidaan muuttaa ekologisempaan suuntaan ilman, että satotasoissa tapahtuisi alenemista. Hankkeen tuloksena on saatu tietoa paprikalle, kasvihuonemansikalle ja ruukkuyrteille soveltuvasta eläin- ja/tai kasviperäisestä ekologisesta ja edullisesta ravinneliuoksesta.

Työnkäytön tehostamisella ja erilaisten työtapojen vertaamisella saadaan hoitotoimenpiteisiin käytettyä aikaa vähennettyä ja sitä kautta kustannuksia alennettua. Uusista viljelykasveista saatava tieto ja viljelykokeet antavat realistista tietoa niiden kannattavasta viljelymahdollisuudesta.

Ympärivuotisen tuotannon taloudellisuuden parantamiseksi saadaan tietoa uusista valotusratkaisuista.

Rahoittaja
Etelä-Savon TE-keskus / EMOTR, kunnat, yritykset
Toteuttaja ja toteutusalue
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti
Etelä-Savo
Yhteyshenkilö
Anne Piirainen


Yhteystiedot
044 345 6327, anne.piirainen@helsinki.fi